GPS laite geokätköily

Parhaat GPS-laitteet vaellukseen, suunnistukseen ja geokätköilyyn

Tähän artikkeliin kokosimme parhaat GPS-laitteet suunnistukseen ja maastossa liikkumiseen. GPS on oiva apu monessa tilanteessa, ja sen hankkiminen helpottaa maastossa liikkumista.

Ennen kuin sukellamme GPS-laitteiden kimppuun, haluamme kuitenkin muistuttaa, että hyvät suunnistustaidot on yksi vaeltajan tärkeimmistä perustaidoista. Kartan ja kompassin käyttö on hyvä hallita erityisesti ennen pidemmille patikoinnille suuntaamista. Leiripaikka suosittelee harjoittelemaan perus suunnistustaitoja jo hyvissä ajoin ja ihan harrastuksen alkuvaiheessa, jotta tositilanteessa sinulla on täydellinen taito lukea karttaa.

Hyvä taktiikka on harjoitella näitä taitoja vaikka liikkuessa tutussa maastossa, jossa pärjäämisen kannalta ei ole välttämätöntä käyttää karttaa ja kompassia.

Vinkki: Merkityillä poluilla tallustellessa on hyvä kaivaa välillä kartta esiin, tarkastella ympäröivää maisemaa, totutella lukemaan karttaa ja opetella paikantamaan tällä tavoin oma sijainti. Voit esimerkiksi verrata ympäristöstäsi löytyviä elementtejä ja maamerkkejä kartalla näkyviin merkkeihin ja käyriin. Tällä tavoin opit vähitellen hahmottamaan maastoa ja tulkitsemaan kartan merkintöjä oikein. Kompassiakin on hyvä opetella käyttämään!

Tässä artikkelissa perehdymme GPS-laitteisiin ennen kaikkea vaeltajan näkökulmasta, mutta samoja tietoja voit aivan yhtä lailla hyödyntää, jos harrastat suunnistusta tai geokätköilyä. Artikkelin lopusta löydät suosittelumme parhaista GPS-laitteista ominaisuuksineen.

Miksi hankkisin GPS-laitteen? Eikö puhelimen GPS riitä?

Uusimmissa puhelinmalleissa alkaa olla jo kaikissa GPS ja saatavilla on myös monta oikein hyvää karttasovellusta. Puhelin kelpaakin moneen menoon vallan hyvin, mutta pidemmillä vaelluksilla emme suosittelisi jättäytymään puhelimen varaan. GPS nimittäin syö hyvin nopeasti puhelimen akun nollaan, sen signaali voi olla heikompi ja kosketusnäytöllistä puhelinta voi olla hankala käyttää esimerkiksi märässä ja kylmässä säässä. Erityisesti talvella käsi-GPS:n kätevyys korostuu, sillä sitä voi käyttää paksutkin tumput kädessä.

Maastokäyttöön tarkoitetut GPS-laitteet ovat myös aina kosteudelta ja vedeltä suojattuja ja kestävät mahdollisesti puhelinta paremmin iskuja ja kolhuja. Myös laitteiden muotoilu ja materiaalit on valittu niin, että kapistusta on helppo pitää yhdessäkin kädessä tukevasti, toisin kuin liukasta älypuhelinta. Puhelin voi olla hyvä varaväline, mutta suosittelemme säästämään sen akkua ennen kaikkea esimerkiksi puheluiden soittamista varten.

Tarvitseeko vaellusharrastaja GPS-laitetta?

Suunnistus on todellakin hyvä ja tärkeä perustaito jokaiselle luonnossa enemmän liikkujalle ja nimenomaan pitkiä vaelluksia tekevälle, se on selvä. Mutta tarvitseeko perinteisten kartan ja kompassin lisäksi GPS-laitetta vai onko se vain turhaa hifistelyä tai kätevä apuväline suunnistusta ymmärtämättömälle?

Käsi-GPS on todella näppärä lisälaite olla olemassa jokaisen vaeltajan rinkassa, sillä se tarjoaa monenlaista hyötyä. Moni vaeltaja tykkää merkitä GPS-laitteeseen esimerkiksi leiriytymis- ja taukopaikkojen sijainnit matkatietoja kerätäkseen, vaikkei sitä itse suunnistukseen käyttäisikään. Ja onhan GPS etenkin vähän noviisimmalla vaeltajalla hyvä turva olla olemassa, jos jostain syystä perinteinen kartta-kompassi-yhdistelmä menisikin yli hilseen.

Yleisesti ottaen suosittelemme GPS-laitetta talvivaelluksille ja kaikenlaisiin maastoihin, joissa sääolosuhteet ovat haastavat ja saattavat vaihtua täydellisen arvaamattomasti, puhelimet eivät kuulu ja jossa ollaan kaukana muista vaeltajista. Esimerkiksi vuoristossa tai avotunturilla GPS voi olla enemmänkin kuin paikallaan.

Myös silloin, jos tiedät meneväsi paikkaan, jossa saatat olla yllättävien sääilmiöiden armoilla – siis lähinnä esimerkiksi vuoristossa patikoidessa, on kätevää kantaa GPS-laitetta mukana ja päällä, sillä silloin voit helposti seurata laitteen piirtämää reittiä takaisin leiriin. Myös onnettomuuden sattuessa on GPS:stä iso apu, koska siitä näkee helposti ja nopeasti oman tarkan sijainnin ja koordinaatit.

On hyvä muistaa, että GPS-laite ei ole suunnistustaitojen korvaaja, mutta se voi osoittautua kullanarvoiseksi kapistukseksi joissakin tilanteissa. Jos aiot mennä talvella vaeltamaan paikkaan, jossa ei ole muita lähimain, riskit ovat suuremmat kuin leppoisalla kesävaelluksella paikassa, jossa on paljon muita vaeltajia. Tällaisissa tilanteissa emme jättäisi  GPS-laitetta varustelistalta pois, sillä se ei paina rinkassa paljoa ja voi näyttää sinulle nopeasti suojaisan paikan, asumuksen tai tienvarren kiperässä tilanteessa.

Muista ottaa mukaan ainakin yhdet varaparistot!

Parhaat GPS-laitteet

Suosittelemme todellisella lämmöllä Garminin GPS-laitteita, sillä ne tuntuvat aivan kaikilla mittapuilla olevan markkinoiden parhaita ja edistyksellisimpiä laitteita. Muiltakin merkeiltä voi toki löytyä hyviä paikantimia, mutta kaikissa testeissä joita saimme käsiimme, Garmin oli ehdottomasti ylivoimaisin. Siksi suosittelemme lämpimästi Garminin GPS-laitteita. Ne ovat kevyitä, akunkesto on erinomainen ja eTrex -sarjan kaikkien mallien operointi onnistuu hanskat kädessä.

Garmin eTrex 32x

Garminin eTrex 32x on eTrex sarjan monipuolisin GPS. Tässä mallissa on entistä isompi muisti (sitä on lisätty 3,7 gigasta jopa 8 gigaan!) ja uudistettu ulkonäkö. Näytössä on erinomainen kontrasti, ja se näkyy myös kirkkaassa auringonvalossa hyvin – siitä iso peukku! Ylipäätään eTrex-sarjassa yksi paras valtti on ollut kompakti, näppärä koko ja pieni kokonaispaino eikä tämä malli ole poikkeus tähän.

Akunkesto on 25 tuntia ja laite kestää myös vettä. Reittien maksimimäärä on 200 ja reittipistemuisti on 2000. Laite on selkeä – siinä on vain muutama nappi ja ”joystick”-tyylinen ohjain.

eTrex 10 on edellä esittelemäämme ”isoveljeänsä” yksinkertaisempi malli. Kelpoinen perusmalli, jossa on mukana olennaisimmat toiminnot. Esimerkiksi reittipisteiden (autiotuvat, auton parkkipaikat, geokätköt jne.) tallennus on helppoa ja ruudulle piirretyn GPS-jälkeä seuraamalla on helppo löytää takaisin tukikohtaan milloin vain, missä vain.

Mallissa on mustavalkonäyttö ja maastokartta-aineiston lataaminen tähän malliin ei onnistu. eTrex 10 on kuitenkin hyvä, kevyt ja kompakti perus käsi-GPS, jossa on hyvä akunkesto (25 tuntia). Reittipistemuisti on 1000 ja reittien maksimimäärä 50.

Nappi paikannin monenlaiseen maastoliikuntaan, kuten vaellukseen, pyöräilyyn, geokätköilyyn, kiipeilyyn, melontaan, maastoratsastukseen jne. Vedenpitävä ja jämerätekoinen maastonavigaattori on älypuhelinta huomattavasti varmempi vekotin. Parannetun antennin ansiosta paikannus on entistä tarkempaa ja laitteen tarkkuus onkin huippuluokkaa. Geokätköilijän suosikkilaite!

Laitteessa on extrana esimerkiksi 8MP digikamera, paperiton geokätköilyvalmius (voit ladata kätköjen tiedot laitteeseen), metsästys- ja kalastuskalenteri ja muistikorttipaikka karttojen asentamista varten. Ja paljon muuta! Muistia on lisätty 4 Gt:n asti (verrattuna edelliseen malliin 1,7 Gt). Ladattava, näppärä maastonavigaattori moneen menoon, taattua Garmin-laatua.

Lopuksi…

Toivomme, että opit artikkelistamme jotain uutta GPS-laitteista ja löysit itsellesi GPS-laitteen tarkoituksiisi sopivaksi! Missionamme on tuoda sinulle parasta ja ajankohtaisinta tietoa ulkoiluharrastuksesi tueksi.

Saattaisit pitää myös näistä artikkeleista